HP Oskilloskoopin korjaus
Omistamani HP oskilloskoopissa on ilmennyt ongelmia näppäinten kanssa, skooppi on jo vanhahko ja pelastettu uusiokäyttöön erään oppilaitoksen poistokasasta. Näytön alla olevat näppäimet toimivat joko huonosti, voimakkaasti painaen tai ei lainkaan.
Alkuun skooppi piti saada auki, takaa löytyi 2 ruuvia joiden irroittaminen ei juuri vaikuttanut mitenkään. Hetken pähkäilyllä paljastui RS232-lisämodulin alta vielä yksi ruuvi jonka jälkeen kuori lähtikin helposti pois. Tämän jälkeen naamataulun irroitus ja loppu olikin suhteellisen helppoa. Piirilevyt irti niitä pitelevien hakojen alta ja toteamus että kuminappien alaiset kosketuspinnat oli hyvin likaiset.
Irrotin samalla myös isomman levyn jossa samanlaiset painonapit, nämä toimivat kunnolla (vielä), mutta hyvähän ne on putsata samalla. Piirilevyjen putsaukseen käytin sinolia ja talouspaperia (talouspaperi ei ehkä lie paras vaihtoehto tähän, sitä nyt vain sattui olemaan käsillä joten paremman puutteessa..), kuminäppäimistön ja naamataulun pesin keittiötiloja apuna käyttäen ihan perus fairyllä, hyvä tuli.
Kuoret kasaan ja se jännittävin vaihe, testaus. Toimii! Kokonaisuudessaan tähän operaatioon tuhrautui ehkä tunti tehokasta työaikaa ja skooppi saa jatkaa elämäänsä omassa “labrassa”.
Muutama lisäkuva sekä suurempi resoluutioiset kuvat nähtävillä henkilökohtaisessa blogissani.