Nyt on siistiä!
Eilen siivottiin läbin tilat oikein urakalla. Eniten huomiota sai lounge ja keittiö, myös muita tiloja siistittiin. Täydellisyyteen ei päästy, mutta saatiin aikaan huomattavia parannuksia.
Ettei tilat räjähtäisi ihan heti entiseen kuntoon, koitetaan muistaa jatkossa muutama huomio:
- Läbin tilat eivät ole tarkoitettu omien tavaroiden säilytykseen. Ymmärrettävästi esimerkiksi juuri maalattuja tavaroita ei pysty siirtämään, jolloin ne tulee jättää paikkaan jossa ne ovat mahdollisimman vähän muiden tiellä. Työskentelyyn tarkoitetut pöydät, varsinkin höyläpenkit, ovat aina väärä paikka tavaran säilytykseen!
- Muutenkin pöydät pitäisi pitää tyhjinä että seuraava pääsee tekemään omia projekteja siivoamatta ensiksi edellisen jälkiä pois.
- Lapset ovat tervetulleita läbille aikuisen seurassa, mutta on aikuisen vastuulla siivota myös lasten jäljet (esim. Legot).
Yleisesti hyvä käytäntö on pyrkiä lähtiessä jättämään paikat hieman siistimmäksi kuin ne tullessa olivat. Jos kaikki noudattaisivat tätä, sotkua ei pääsisi kertymään.